olen pieni
tottelen niitä jotka tuntevat minut paremmin
tietävät mitä tarvitsen
se lukee kirkkaissa neonvaloissa
ne sokaisee niin ettei niitä ymmärrä
mutta minulle sanottiin, ettei tarvitsekaan
riittää vaan kun niitä kumartaa
Minulta kyseltiin jokin aika sitten irkissä, että miksi ihmeessä Suoblogi, eihän suossa ole mitään mielenkiintoista. Niin… minulle tulee sanasta suo mieleen lähinnä epämiellyttävä. Suolla on kitkerä haju - muistan erityisesti sen yhden kuuman päivän “jänkhällä” Muotkan Ruoktussa kun keräsimme lakkoja, paarmat kiusasivat ja ympäristö haisi todella pistävälle. Noh, siinä oli kyllä oma tunnelmansa. Lisäksi olen meinannut upota suohon noin n kertaa partioretkillä. Tosin pahemmilta onnettomuuksilta olen kyllä välttynyt, lähinnä on jalka uponnut nilkkaan asti ja sukka kastunut. Toisin kävi eräälle lippukuntalaisellemme, joka oli Nuuksiossa samaan aikaan kun soitin hänelle. Koitin tiedustella, että mihin aikaan partiokisan rastia sopii tulla pitämään metsään seuraavana päivänä, mutta puhelu loppui lyhyeen kun toisesta päästä kuului yhtäkkiä “voi helvetti, UPPOAN!”. Kuulin seuraavana päivänä, että hän oli vajonnut melkein vyötäröään myöten liejuun, mutta päässyt sieltä kuitenkin ylös, onneksi.
Minulla ei siis ole mitään suurta kiintymyssuhdetta suohon. Koko nimi liittyy pikemminkin omaan nikkiini. Aloin irkata joskus yläasteella, ja olin ottanut nikikseni Lessan (päähenkilö eräästä fantasiakirjasta). Kanavallamme nimi vääntyi jotenkin Lessieksi ja sitä kautta Nessieksi, eli Loch Nessin hirviöksi. Yhtenä päivänä joku tervehti minua kyseisessä paikassa lauseella “moi suohirviö”, joka sitten myöhemmin vakiintui yhdeksi kutsumanimekseni. Ja tiedetään, että Nessie asuu järvessä, eikä suossa (järviblogi nyt vasta tylsältä kuulostaisikin), mutta tuon tervehdyksen jälkeen minusta tuli siitä huolimatta Suohirviö. Olen sitten ilmeisesti hieman muunneltu versio alkuperäisestä järvihirviöstä. Tai sitten vaan keksin, että pitää vaihtaa maisemaa, kun järvessä alkaa olla jo hieman tylsää. Tai miten vaan.
No, joka tapauksessa suo pääsi sitten luonnollisesti myös bloginkin nimeen. Itse asiassa domainikin liittyy suohon - Nindalf on se litiluhta Mordorin kupeessa (siis Keski-Maasta on nyt kyse). Ajattelin, että paikka pahislandian naapurista sopisi juuri minulle. Ja täällä ollaan nyt.
Menneen kertausta näin hieman myöhässä: kaikesta masentuneisuudesta huolimatta on ollut ehkä siedettävin vuosi pitkään aikaan. Tutustuin uusiin ihmisiin, rakastuin ja rakastan tälläkin hetkellä. Sain myös hoidettua syksyn kirjoitukset ihan mukavasti. Erityisesti mieleen jääneitä tapahtumia olivat Konnun The Miitti, (olin hurjan onnellinen, ihmiset olivat niin mukavia) Ropecon, (larppasimme kieroutuneita viidesluokkalaisia vekaroita vj-parini kanssa ja tanssimme pornopolkkaa niin, että jalat melkein hajosivat) ja Opethin keikka. Huono puoli menneessä vuodessa oli se, että olen alkanut ahdistua todella helposti yksin ollessani, en pysty olemaan hetkeäkään ilman muita ihmisiä. Tulevaisuus on myös pelottanut hyvin paljon ja pelottaa yhä enemmän. Olen kuitenkin paria ajanjaksoa, jolloin olen voinut todella pahoin, lukuunottamatta pysynyt jotenkin kasassa. Saavutus sekin.
Ja sitten vielä pieni pakollinen toivomuslista alkavalle vuodelle.
Haluan:
Noin. Suurin osa tavoitteista on melkoisen epärealistisia - en usko esimerkiksi saavani opiskelupaikkaa tai pääseväni matikan kirjoituksista läpi. Mutta toivossa on hyvä elää.
Niin, ja uusi vuosikin meni varsin mallikkaasti - minulla on vielä kummatkin silmät ja kaikki jäsenet tallella. Tunnelma oli tosin jokseenkin haikea, koska yksi mukavimmista kuluneen vuoden aikana syntynyneistä ihmissuhteista on viikon päästä lähdössä pois, armeijaan ja hänen läksiäisiään vietettiin rakettien paukahdellessa. Luvattiin, että tullaan kaikki joukolla kasarmin porteille hurraamaan banderollien kanssa sitten ennen viikonloppulomien alkua. Huh, onneksi parempi puoliskoni sentään pysyy visusti kotona.
Hieman pelokkaana odottelen, mitä vuosi 2006 tuo mukanaan, mutta täytyy yrittää pitää selkä suorana.