Liian usein tuntuu siltä, että elämä ei ole mitään muuta kuin loputon itku ja masennus.

Pienten lasten leikkiä on mukava katsella töissä ja ajatella, että he eivät vielä käsitä kaiken mielettömyyttä ja julmuutta. Joskus olen miltei kateellinen.

Ensin eskaria ja sen jälkeen iltapäiväkerhoa eka- ja tokaluokkalaisten kanssa. Eskarilaisissa on jotain niin hellyyttävän vilpitöntä, että tahtoisin halata niitä kaikkia koko ajan. Kiitän luojaani siitä, etten päätynyt jonnekin kassalle palvelemaan kärttyisiä aikuisia.

Patoutumisia; aggressiota ja ahdistusta. Pelkään niiden purkautuvan jollain hyvin epämieluisalla tavalla. Kunhan en vaan satuttaisi ketään lähimmäisiäni. Pyydän jo etukäteen anteeksi. Tarvitsen psykologin.

Täällä on viileää, mutta onneksi sääennuste lupaa aurinkoisempaa huomenna alkavalle vaellusjaksolle.

Hieman jopa pelottaa lähteä maastoon.

Kurkku on kipeä.

On jo ikävä. Toivon kovasti, että tunne ei ole pelkästään yksipuolinen.

Jännittää.