Olen oikeastaan aika pettynyt ja kyllästynyt seurustelusuhteisiin.

…seuraa sisällöltään täysin tyhjä huuhaaentry.

Opin eilen leikkipuistossa suomenruotsalaiselta äidiltä, että keinua on ruotsiksi gunga. Ja harmittelin, etten sitäkään kieltä osaa enää pätkääkään, en saa sanoja suustani. Saksaa sitäkin vähemmän. Ruotsin kielestä tulee aina seuraavana mieleen se, kuinka kovia tyyppejä ruotsista löytyy musiikin saralta, mm. Soilwork, Katatonia, Opeth ja In Flames (tai pelkästään kovia äijiäkin - Soilworkin laulaja näytti ainakin niin pelottavalta, että juoksisin karkuun jos kadulla tulisi vastaan :P). Pidän. Hilpeyttä aiheutti myös taannoin se kun katsoin televisiota ja satuin kääntämään kanavalle, jossa pyöri Elämä Lapselle konsertti med Basshunter. Naureskelin sille, että joku saattoi pokkana vaan laulaa irkkaamisesta ja boteista teineille, jotka eivät suurimmaksi osaksi varmaan ymmärtäneet sanoista yhtään mitään ja vielä kiljuivat niin kovaa kuin suusta lähti kun artisti heitti paidan pois. Mietin huvittuneena, että on noi ruotsalaiset vaan niin hauskoja.

…tietysti jos haluaa tuudittautua stereotypioihin ja uskoa siihen, että kaikki ruotsalaiset on homoja niin voi katsoa Stampa med Leroyn. Siinä vasta mies! (tuon videon avulla saa pippaloihin vipinää jos porukka on vaan tarpeeksi humalassa :P)

Ja yritän tosiaan kaiken huuhaan avulla unohtaa sen, että en enää seurustele. Ja että olen flunssassa ja koeviikko alkaa huomenna. Rakastan tätä tuuriani.

Olo on suorastaan irrationaalinen.

Inhoan epävakaata, tunneheilahteluille altista päätäni. Mutta hei, olen selviämässä tästä paremmin kuin olin kuvitellut. En ollut täysin toimintakyvytön eron jälkeen kuin kaksi viikkoa. Nyt kuukauden jälkeen pystyn taas jo innostumaan matikasta samalla tavalla kuin ennenkin ja nukkumaan öitä kotona. Oletin, että alkujärkytyksestä toipumiseen olisi mennyt parikin kuukautta. Ehkä olin sitten käsitellyt asiaa jo etukäteen jonkin verran. En ole vihannut melkein ollenkaan vaan ollut lähinnä katkera olosuhteille, jotka saattoivat meidät tähän pisteeseen. Tuntuu surkealta ajatella, että melko täydellisellä ihmisellä, jonka kanssa oli niin mukava olla, oli sitten loppujen lopuksi aivan eri käsitys parisuhteesta kuin mulla. Well, shit happens. On niin suuria unelmia ja toiveita tulevaisuuden suhteen, sekä niin mahtavia kavereita, että maailmani ei ole kaatunut vielä ihan kokonaan. Se tulee romahtamaan totaalisesti vasta sitten jos en pääse haluamaani paikkaan opiskelemaan syksyllä.

Ahdistuneisuus ei kyllä ole lähtenyt vielä mihinkään, sitä riittää. Mutta selviän sen kanssa kyllä. Tunteita on ihan laidasta laitaan - välillä on niin tajuttoman hirveä ikävä, että vatsa kääntyy sisään ja taas toisinaan itsensä tuntee jopa vahvaksi kun on halua jatkaa elämää ja tehdä niitä asioita, joista tykkää. Lisäksi näin maailman ihmeellisimmän unen, jossa oli ensimmäinen poikaystäväni, jonka kanssa olin siinä unessa tosi hyvää pataa. Oli vähän wtf olo kun heräsin aamulla. En ihan ymmärrä outoa alitajuntaani. Se näyttää mulle kuvia ihmisistä, jotka eivät mitenkään liity koko tilanteeseen ja joita en ole edes nähnyt moneen vuoteen (enkä haluaisi nähdä, mielellään edes omissa unissa). Oli koko loppupäivän tosi hämmentynyt fiilis.

Sain kuukausi sitten taas uuden työpaikan. En voi työasioista edelleenkään puhua julkisessa blogissa, mutta sen verran kerrottakoon, että pääsin yhteen perheeseen hoitamaan pientä pojua. Lapsen iloinen hekotus ja vipellys on tehnyt arjestani niin paljon valoisampaa.

Ikävä kalvaa. Vannoin itselleni ensimmäisen pieleen menneen seurustelusuhteen jälkeen, että seuraavalla kerralla puhun toiselle aina kaikesta, enkä jää roikkumaan jos alkaa mennä huonosti. Eipä onnistunut kumpikaan tavoite tässäkään suhteessa - puhumisen suhteen venähdin toiseen ääripäähän, nalkuttamiseen (joka tuntui varmaaan kummastakin aika pahalta), ja se roikkuminen… no. Olin väännellyt päässäni jo reilut puoli vuotta ajatusta, että jaksanko vai en. Toisaalta siihen puoleen vuoteenkin mahtui paljon hienoja kokemuksia. Ehkä ne sitten kannatti kokea. Ehkä ei. Ehkä osaan joskus vielä ajatella objektiivisesti tätäkin asiaa.

Muistot tekee kamalan kipeää. Oli niin paljon hienoja asioita, joita ei olisi millään raaskinut heittää pois. Ristiriitainen olo. Tämän jälkeen kestän mitä vaan.

Olen taas yksin. Reilu viikko sitten katkesi suhde, jonka kolmivuotispäivä olisi ollut tänään.

Ihmettelen aina joka kerta sitä, kuinka puolikas ja irtonainen olo jää kun joutuu hakkaamaan itsensä irti toisesta pitkän ajan jälkeen. Tasainen ahdistuneisuus. Mutta onneksi seuranani on ollut ystävällinen T, joka on majoittanut, ruokkinut ja katsonut, että syön vitamiineja. En olisi kestänyt tätä yksin. En halua kokea tällaista henkistä kuolemaa enää yhtään kertaa enempää, olen jo täysin valmis sitoutumaan loppuelämäkseni jos tarpeeksi sytyttävä tyyppi tulee eteen. Kipu on erojen jälkeen liian kova. Ja koulu kärsii todella pahasti tästä.

Olin suorittamassa I-luokan riihitystä tässä viime viikonloppuna. Laitan vielä ehkä joitain otteita matkapäiväkirjasta tänne kun jaksan. Luminen metsä ja jalat kankeuttava kolme päivää kestävä kävely on varmaan parasta muistinnollausta.