Periaatteessa minulla on mielenterveys, katto pään päällä, ihmissuhteet kunnossa ja opiskelupaikka tiedossa. Periaatteessa. Useampi asia silti kaihertaa.

Olisin mielelläni mennyt jonnekin muualle kuin amkiin. Olen tosin äärimmäisen iloinen siitä, ettei enää kolmantena syksynä peräkkäin tarvitse osallistua puuduttavaan työnhakurumbaan ja kilpailuun kaikista paskaduuneista, joita sitten vääntää hampaat irvessä aikuislukion ohessa. Joten ehkei pitäisi valittaa. Olen siis Anna Amk-Sähköinsinööri ainakin ensi vuoden, katsoo sitten sen jälkeen, että olenko vielä yhtä kiinnostunut teknisestä alasta kuin nyt.

Tuntuu siltä, etten enää ole niin kapealla veitsenterällä mielenterveyden kanssa kuin pari vuotta sitten - tunnen jo jopa maata jalkojeni alla. Olo on siltikin jotenkin kauhean rauhaton ja kirjoituksiin lukeminen (kirjoitan pitkän matikan syksyllä) tuottaa vaikeuksia jonkun aikuisiän adhdn takia. Olen jotenkuten tasapainossa, mutta kuitenkin sisällä tiheässä sumussa joka oksettaa, yskittää ja pelottaa kun eteensä ei näe. Tulevaisuus on yhtä usvaa.

Asunnon kanssa tulee kyllä syksyllä ihan konkreettinen ongelma kun kämppis muuttaa pois ja pitäisi itsekin jaksaa hakea kämppää.

Kavereita on - luojan kiitos - sen verran, että yksin jäämistä ei tarvitse pelätä. Se onkin ainoa asia, johon pystyy luottamaan. Seurustelusuhdekin löytyy taas, mutta siihen liittyvät asiat jääkööt pois julkisesta blogista.

En osaa kirjottaa mitään kovinkaan hohdokkaita mietteitä, koska ne katoavat päästä ennen kuin pääsen tietokoneen ääreen - jos niitä on koskaan edes ollutkaan. Kesän valopilkkuja ovat olleet korkeasaaressa käyminen, töiden loppuminen, saunominen mökillä ja melko hillitön vampyyrilarp. Muuten päivät ovat lipuneet vaivihkaa ohi, eikä niistä ole oikein saanut kunnolla kiinni. Olen ehkä liian stressaantunut? Olo on irrallinen. Tai sitten kesät eivät vaan ole enää yhtä satumaisia kuin lapsena.